Näin syntyy metrotunneli

Länsimetro on  ajankohtainen aihe pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Metron rakentaminen on ollut jo viisi vuosikymmentä kestävä hanke, joka laajenee kaupungin mukana. Länsimetro on päästä päähän valmis vuonna 2020, mutta metron historia ulottuu aina 1950-luvulle asti. Espooseen rakennetaan parhaillaan Länsimetroa, ja ensimmäinen osa siitä otetaan käyttöön mahdollisesti vuonna 2012.

Uuden Länsimetrohankkeen tekniikat ja toteutus pohjautuvat jo aikaisemmin hyväksi havaittuihin rakennustapoihin.

Haastateltavat: Hannu Ratamäki, Lemminkäinen Infra Oy
sekä Martti Keskinen, Lemminkäinen Infra Oy
Toimittaja: Markus Lintu
Tuotanto: Nettitelkku  ja Lemminkäinen Oy

Jaa video:

Kanavan videot

Näin syntyy zombie-look

Tekoverta ja kasvomaaleja. Zombie-lookin voi luoda monella tapaa. Inspiraatiota asuun voi hakea vaikkapa omista harrastuksista. Zombiewalk-tapahtuma rymistelee taas Helsinkiin 19.5.2012. Toimittajat: Jenni Pohtala, Maarik Leppä ja Tomi KarmaluotoTuotanto:...

Haja-asutuksen jätevedet - Näin vältät virheinvestoinnit

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien on täytettävä puhdistustehoa koskevat vaatimukset 15.3.2016 mennessä. Suurinta osaa esimerkiksi vapaa-ajan asunnoista säädökset eivät kuitenkaan velvoita toimenpiteisiin. Erilaisia ja er...

Paikallisuus puree lukijoihin

Nero Partnersin tekemän tutkimuksen mukaan paikallisuus on tällä hetkellä lukijoiden suosiossa. Tutkimukseen vastasi ryhmä- ja yksilöhaastatteluissa kaikkiaan noin viisikymmentä suomalaista. Tulevaisuudessa paikallisuus voi saada jopa tukevamman jalansijan...

Mopo-onnettomuudet kasvussa - liikennekasvatus yhä tärkeämpää

Mopo-onnettomuudet ovat lisääntyneet eikä tulevaisuuden kehitys näytä menevän parempaan suuntaan. Kodit ja vanhemmat ovat avainasemassa mopoilijoiden tukemisessa ja asennekasvatuksessa, mutta myös koulujen liikennekasvatukse...

Tutkimus: Viidesosa suomalaisista nukkuu huonosti - suurin syy stressi

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisten unihäiriöistä johtuu stressistä. Nukkumisvaikeuksia voi vähentää muun muassa kiinnittämällä oikeisiin asioihin huomiota makuuhuoneessa ja miettimällä mitä tekee...

Poikkeuksellista: sähkön hinta laskee

Aiemmin on totuttu sähkön hinnan nousuun erityisesti kylminä talvina, mutta viime kesästä lähtien hinnat ovat poikkeuksellisesti laskeneet ja kehitys näyttää jatkuvan edelleen. Mitkä asiat vaikuttavat sähkön hintaan ja jatkuuko hintojen lasku vielä...

Tutkimus: Asunnonostotoiveet poikkeavat huomattavasti eri puolella Suomea

Eri puolella Suomea asuvat tai muuttoa suunnittelevat ihmiset painottavat asuntotoiveissaan eri asioita. Tämä käy ilmi SKV Kiinteistövälityksen teettämästä kyselytutkimuksesta. Näin tutkimus tehtiin:– SKV Ki...

Erityislasten huonoon nukkumiseen voi saada apua

Monilla erityistarpeisilla esimerkiksi autisteilla lapsilla on unihäiriöitä, jotka vaikuttavat vanhempiin ja muihin perheenjäseniin. Unihäiriöt vaikuttavat ympäröivien ihmisten lisäksi lapsen luonnolliseen kasvuun ja kehitykseen. Nykyään...

Miten sanomalehti selviytyy tulevaisuuden uutisviidakossa?

Eri mediakanavia kulutetaan nykyään ristiin ja jopa samanaikaisesti. Koska uutinen saatetaan lukea, katsoa tai kuunnella useastakin paikasta, on kunkin välineen mietittävä, mikä on sen kilpailuvaltti, erityisesti tulevaisuudess...

Näin 10 000 uutta asuntoa pääkaupunkiseudulle

  Pääkaupunkiseudulla on melko erikoinen tilanne kiinteistöjen suhteen. Asunnoista on pulaa, mutta toisaalta tyhjillään on jopa miljoona neliötä toimistotilaa ja teollisuuskiinteistöjä. Tyhjät tilat voitaisiin muuttaa esimerkiksi asunnoik...

Julkaise syötteitä