• Tagit
  • Genre

Roskapussilla joulusauna lämpimäksi

Jouluna kertyvästä sekajätteestä voidaan jätteenpoltolla tuottaa uusioenergiaa. Muutamalla kilolla roskia saa jo sähköt esimerkiksi tunnin imurointiin. Jätteenpolttolaitoksia on viime vuosina tullut useita, mutta mihin suuntaan tässä trendissä ollaan...

Näin säästät rahaa lamppuvalinnoilla

Erilaisia lamppuja on nykyään tarjolla valtava määrä ja sopivan lampun löytäminen voi tuntua hankalalta. Lamppuvalintaan kannattaa kuitenkin käyttää hetki aikaa, sillä lamppujen kulutuksessa ja tehossa on isoja eroja.

Haastateltava: Airi Laak...

Näin vähennetään kolmasosa toimiston lämmityskuluista

Järkevällä energiankäytöllä voidaan säästää jopa 30 % työpaikkojen lämmityskuluissa. Energiatehokkuutta saadaan lisättyä myös vanhoissa kiinteistöissä ottamalla käyttöön palveluita, joilla hallitaan energian käyttöä etävalvonnan avu...

Poikkeuksellista: sähkön hinta laskee

Aiemmin on totuttu sähkön hinnan nousuun erityisesti kylminä talvina, mutta viime kesästä lähtien hinnat ovat poikkeuksellisesti laskeneet ja kehitys näyttää jatkuvan edelleen. Mitkä asiat vaikuttavat sähkön hintaan ja jatkuuko hintojen lasku vi...

Älykkäällä sähköverkolla voidaan säästää energiaa - ja rahaa

Suurin osa vanhoista sähköverkoista korvataan tulevaisuudessa uusilla älykkäillä sähköverkoilla, ja käynnissä on jo useampia pilottihankkeita. Mitä parannuksia tulevaisuuden älykkäät sähköverkot tuovat kuluttajille, ja kui...

Verouudistus: Sähkön hinnassa veroa jo kolmannes

Edellisen eduskunnan aikana tehty energiaverotusuudistus harmittaa monia suomalaisia. Tehdyillä päätöksillä Suomi nousi EU-maiden kärkiverottajien joukkoon. Esimerkiksi sähkölämmitteisen omakotitalon energialasku nousi keskimäärin 250€ v...